TÄRKEÄÄ TIETOA!

Maaliskuun kampanja päättyy uimahallien sulkeutumiseen

Koronaviruksen aiheuttama tartuntatautipandemia päättää Ui Elämäsi Kuntoon -kampanjan ennenaikaisesti. Suomen hallitus linjasi maanantaina 16.3. kaikki uimahallit suljettaviksi ainakin 13.4. saakka. Kampanja käynnistyi 62 uimahallissa ja 28 seurassa maaliskuun alussa.

Seurasarjassa oli tarkoitus palkita kolme aktiivisinta seuraa, sekä kolme seuraa osallistujamäärän perusteella. Palkinnot jaetaan huhtikuussa arpomalla kaikkien seurasarjaan osallistuneiden kesken. Kiitos kaikille seurasarjaan osallistuneille! Ui Elämäsi Kuntoon -seurasarja palaa altaille jälleen lokakuun kampanjassa.


Uimalla unelmat liikkeelle - Vedessä on virtaa!

Maaliskuu 2020 on jälleen kampanjakuukausi, nyt uudella nimellä, Ui Elämäsi Kuntoon!

Kaikki uimaseurat kutsutaan mukaan kampanjan seurasarjaan toteuttamaan unelmien uintikuukautta. Tavoitteena on lisätä liikettä uimaseuroissa ja innostaa mahdollisimman moni aikuinen uimaan ja liikkumaan vedessä säännöllisesti. Liikutaan yhdessä uudistuneeseen kampanjaan ennätysluvut!

Ilmoita seurasi mukaan ilmoittautumislomakkeella 

Tavoite

Tavoitteena on lisätä liikettä uimaseuroissa ja innostaa mahdollisimman moni aikuinen uimaan ja liikkumaan vedessä säännöllisesti. Kampanjan aikana seuroissa innostetaan aikuisia uimaan säännöllisesti ja keräämään uituja metrejä tai liikkumaan minuutteja seuran hyväksi. Mukaan kampanjaan voi innostaa ja haastaa esimerkiksi seuran jäsenistöä, kunto- ja mastersryhmiä, aktiivitekijöitä, seuran aikuisliikkujia, yhteistyökumppaneita, harrastajien vanhempia.

Tavoitteena on myös innostaa seuroja järjestämään kampanjaan liittyen tapahtuma- /tutustumispäiviä yhdessä uimahallin kanssa sekä tarjota mahdollisuuksien mukaan Yrityssarjaan lähteville yrityksille uintitekniikkaopetusta, tyhy-päivää tmv. 

Innosta seurasi mukaan - tehdään tästä yhdessä jatkuvaa liikkumista ja kansanterveyttä edistävä koko maan kattava kampanja! 

Uimaseurasarjan säännöt

Kampanjan uimaseurasarja on suunnattu seurojen aikuisille kuntoilijoille ja mastersuimareille. Mukaan kannattaakin siis haastaa seuran jäsenistöä, kunto- ja mastersryhmiä, aktiivitekijöitä, seuran aikuisliikkujia, yhteistyökumppaneita ja urheilijoiden vanhempia. Suorituksissa tulee noudattaa uimahallikohtaisia käyntirajoituksia, kuten uintiaikarajoitusta. Kolme aktiivisinta seuraa palkitaan. Uidut kilometrit ja liikutut minuutit suhteessa osallistujamäärään kertovat seuran aktiivisuuden. Lisäksi palkitaan kolme seuraa osallistujamäärän perusteella ja kaikkien osallistujaseurojen kesken arvotaan tuotepalkintoja. Huom! Uimaseurasarjaan osallistuva henkilö voi osallistua myös valtakunnalliseen uimahallien väliseen kampanjaan samoilla suorituksilla.

Mukana olevat seurat saavat halutessaan käyttöönsä kampanjan suorituskortteja, jotka seura jakaa osallistujille. Kortti on henkilökohtainen, johon osallistuja kirjaa uimansa metrit tai vesiliikuntaminuutit. Kampanjan päätyttyä uimari ilmoittaa oman henkilökohtaisen tuloksensa seurainnostajalle, eli seuran yhteyshenkilölle (korttia ei tarvitse palauttaa seuralle). Osallistujan ei siis seurasarjassa tarvitse käyttää suorituskorttia välttämättä ollenkaan, ilmoitus tuloksesta seurainnostajalle riittää. Seurainnostaja ilmoittaa yhteistuloksen (km määrä ja minuutit) ja osallistujamäärän kampanjasivuilla kampanjan päätyttyä. Tästä ohjeistetaan seurainnostajia vielä erikseen kampanjan päättyessä.

Lisätiedot

Sähköposti: uielamasikuntoon@uimaliitto.fi

Puhelin: 044 5490 344 Jaana Sinervuo-Tarula